keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kaksi viikkoa ilman nettiä



14.2.
Ystävänpäivä. Olin koko päivän yksin, enkä tehny mitään. Kävin vähän ulkona ja synkistelin yksinäisyyttäni. Illalla kiukuttelin Gmailin hangoutin välityksellä paremmalle puoliskolle siitä miten potaskaa yksin oleminen on ja sitä miten erittäin potaskoja mun kämppikset oli. Lyhyt virsi kaunis: surkea ystävänpäivä!

15.2.
Perjantaiaamu ja uudet seikkailut.. Toivoin heti herättyäni, että ystävänpäivän jälkeinen päivä toisi jotain mukavaa tullessaan. Lähdin yliopistolle heti kun sain luuni väännettyä sängystä ylös. Seikkailin koulun pihamaalla jonkun aikaa ennen kuin löysin etsimäni ESN Almerian toimiston. ESN Almeria on vapaaehtoisista koostuva opiskelijaryhmä, joka järjestää vaihto-opiskelijoille aktiviteetteja vaihdon aikana. ESN on tunnettu järjestö ympäri eurooppaa.
Lähdin toimistolle selvittämään maanantain lukujärjestystä ja maksamaan retken Barcelonaan. Kun kyseiset toimenpiteet oli toimiston Carloksen kanssa hoidettu, hän kysyin muuten kuulumisiani ja tuli puhetta siitä, että haluan vaihtaa asuntoa, koska kämppikset poltti tupakkaa ja marihuanaa asunnossa sisällä. Jos mua yhtään tuntee, niin arvaa kyllä etten sellasta toimintaa hirveen pitkään jaksa katella, varsinkaan kun kaikki maailman savut tunkeutu myös mun makuuhuoneeseen. Noh, siinä sitten Carlos (selvänä naistenmiehenä) kysyi että no etsitäänkö mulle uusi asunto. Ajattelin että kun kerran olin toimistolla niin etsitään vaan. Rupesimme katsomaan potentiaalisia opiskelija-asuntoja, joissa asui ennestään vaihto-opiskelijoita tai paikallisia ja heillä oli asunnossaan huone vapaana. Siinä sitten katsellessa huomasin, että takanani seisoi pienikokoinen tyttö ja ajattelin, että koska minulla ei ollut kiire niin kysyin, että haluaako hän hoitaa asiansa siinä välissä. Tyttö esittäytyi Tatianaksi Ranskasta ja kertoi olevansa toimistolla samoilla asoilla kuin minä, elikkä asuntoa oli hänkin vailla. Totesin heti, että Tatiana tulee viereiselle penkille etsimään kämppää ja katsotaan yhdessä asuntoa molemille. Siinä jutellessa minulle selvisi, että Tatiana halusi asua ainoastaan tyttöjen kanssa eikä todellakaan kenenkään kanssa joka polttaa. Niimpä päätimme että tarvitaankin kaksi huonetta, koska voisimme hyvin asua toistemme seurassa. Potentiaalisia asuntoja löytyi ja Carlos pepsodent hymyllään huoneen valaisten soittelin opiskelijoille kysyen vapaista huoneista. 

Carlos löysin yhden asunnon joka oli täysin tyhjillään ja  kertoi siinä olevat neljä makuuhuonetta, olohuone, keittiö ja kaksi vessaa. Ajattelimme heti Tatianan kanssa että se kämppä pitää mennä katsomaan. Toimistossa oli samaan aikaa muutama italiailainen ja koska emme puhuneet mitenkään erityisen hiljaa, eräs italialaisista tökkäsi minua käteen ja kysyi, että etsitäänkö me kolmatta tyttöä meidän kanssa asumaan. No mehän todettiin, että jos kyseinen kämppä jota haluamme mennä katsomaan on hyvä niin siellä on vielä kaksi huonetta vapaana. NOH, sitten tämä italialaispoika Antimo nimeltään, viittasi kädellänsä italialaistyttöön Valentinaan, joka oli huonetta vailla. Ja niin meitä oli siinä sitten kolme. Carlos sanoi soittavansa ison asunnon omistajalle ja kysyvänsä sen tilannetta. Kämppä oli tyhjänä ja kaipaisi asukkaita. Asunnon omistaja Rafael sanoi Carlosille puhelimessa, että on valmis tulemaan hakemaan meidät tytöt yliopistolta heti, jos haluamme nähdä asunnon. Multa meinas leuka tippua lattialle, kun kuulin että meitä tullaan hakemaan ja sitten meidän kuskataan asunnolle. Totesimme tyttöjen kanssa että tietenkin lähdetään katsomaan asuntoa ja sinne me sitten lähettiin. Mukaamme tarttui vielä saksalaistyttö Lina, joka oli Tatianan kaveri, mutta ei ollut asuntoa vailla. Sitten me neljä kävelimme yliopiston bussipysäkille ja hyppäsimme Rafaelin kyytiin.
Ajoimme Almerian Zapillo nimiselle alueelle, jossa asuin sillä hetkellä niiden poikien kanssa. Menimme Calle Cantoria nimiselle kadulle ja kävelimme kolmanteen kerrokseen katsomaan asuntoa. Asunto oli kooltaan 110 neliömetriä eli tilaa riitti. Ihastuimme asuntoon ensisilmäykselle ja vaihdoimme pari sanaa englanniksi, ettei Rafael ymmärrä meitä, ja sitten päätimme että me haluamme muuttaa kyseiseen asuntoon. Menimme päätöksen kunniaksi istumaan rantabulevardille Alaska –nimiseen ravintolaan ja herkuttelemaan tapaksilla.

16.02.

Pakkasin laukkujani jo edellisenä iltana ihan innoissani ja tiesin että tuleva yö olisi viimeinen haisutalossa. Aamulla kun heräsin niin otin viimeisen kerran yhteyden suomeen netin kautta, sillä tiesin että seuraavan nettiyhteyden saaminen veisi aikaa. Kun laukut oli pakattu ja nettipuhelut puhuttu niin aloin kantaa laukkujani neljännestä kerroksesta alimmaiseen. Kirjoitin kämppäkavereilleni lapulle mitä on tapahtunut ja jätin asunnon avaimet lapun päälle. Ts. mä hiivin aamulla hiiren hiljaa sieltä haisukämpästä ulos enkä jättänyt pojille kuin vain lapun missä luki, että heihei ja törmäillään. Heh heh.

Lähdin raahaamaan kaikkia laukkujani ja niissä olevia ruokatarvikkeita hirveetä ähinää pitäen lähellä olevaan Albergueen (nuorisohostelli),  jossa Tatiana oli asunut muutaman päivän ennen asunnon löytymistä. Kun pääsin perille niin Rafael oli siellä jo autonsa kanssa odottamassa, joten heitimme Tatianan kanssa laukut auton perään ja lähdimme ajamaan Calle Cantorialle. Valentina tuli Linan kyydillä perässämme asunnolle.

Kun olimme asettuneet taloon jossain määrin niin lähdimme kävelemään Carrefour –kauppaan, jota suomessa vastaisi Prisma. Ostimme kaikenlaista ruokaa ja tarpeellista muuta asuntoon ja minä ostin myös Yoigo nimisen firman prepaid-kortin kännykkääni, koska nettiä minulla ei kännykässä ollut. Otimme kaupasta taksin asunnolle, koska kantamuksia oli niin paljon, eikä matkaa ollut kuin reilu kilometri niin taksi maksoi noin 4 euroa. Purkasimme ostokset asunnolla ja minä halusin heti ensimmäisenä mennä suihkuun koska olin hikoillut laukkujen raahamisesta johtuen. Auringon paahtaminen niskaan ei tietenkään ollu auttanu yhtään. Kun olin päässyt suihkuun ja aloin laskemaan vettä, niin sit ei tullut juuri yhtään ja sekin vähä mitä tuli, oli jääkylmää. No, eihän siinä sitten kuin että soitetaampa Rafaelille. Koska itse olin alasti suihkussa niin huusin Tatianalle että hakee mun kännykän ja soittaa sillä Rafaelille. Rafaelin mukaan meidän ois pitäny heti vaihtaa kaasupullo vedenlämmittimeen (jota se ei luonnollisestikkaan ollut meille kertonut). Voi varmaa arvata ettei kukaan meistä osannut tehdää mitään millään kaasupullolla. Mentiin kysymään naapurin tädiltä neuvoa ja se tuli laittamaan sen meille. Vedenlämmitin ei kuitenkaan käynnistynyt, joten pyysimme naapuriamme puhumaan Rafaelin kanssa puhelimessa, koska meitä se ei kuitenkaan ymmärtäisi. Kun ystävällinen naapurimme sai puhelun lopetettua niin yhtäkkia Rafael olikin jo meidän oven takana. Erittäin vikkelä mies se Rafael: se on meinaan jotain 150 cm pitkä niin sillon sen täytyy olla nopea. Jotta Rafael sai vesilämmittimen toimimaan niin siihen tarvitsi sytkäriä. JOO, sehän me oltaiskin heti tiedetty, että kaasupullon ja sytkärin kanssa ois pitänyt ruveta samaan aikaan leikkimään; ei kiitos. Vesi alkoi kuitenkin lämpenemään ja minä pääsin suihkuun. Suihkun jälkeen istuimme kaikki kolme ja Lina olohuoneesamme ja nautimme cokacolaa ja olutta (johon minä en tietenkään koskenu, hyi).

17.2.

Ensimmäinen yö vietettiin hyytävissä tunnelmissa, koska iso kämppämme oli erittäin kylmä, niin kuin kaikki asunnot tällä hetkellä Almeriassa, koska kaikki on tehty kivestä ja se oikein imee kylmää. Menimme lounaalle Tatianan ranskalaisen ystävän Fannyn luo ja söimme pastaa. Sieltä jatkoimme istumaan Cafe Parisiin, jossa oli istumassa Antimo ja Alfonso (pojat jotka tapasimme ESN:n toimistolla). Pojat olivat kahvilassa katsomassa Napolin jalkapallojoukkueen peliä. Istuimme kahvilassa heidän kanssaan pari tuntia, jonka jälkeen menimme vielä Fannylle kaikki yhdessä tutkimaan kurssiemme aikatauluja. Kun asiat oli selvitetty niin palasimme omalle asunnollemme ja aloitimme valmistautumisen ensimmäiseen koulupäivään, jota minulla ei sitten ollutkaan, koska tunnit oli siirretty tiistaille. Pesin ensimmäisen pyykkilastin ja laitoin sen roikkumaan espanjalaisittain erittäiän huterille naruille joita pystyi liikuttelemaan keittiön ikkunasta.

18.2.

Maanantai aamuna menin kuitenkin koululle vaikka ei tunteja ollutkaan, sillä minun piti hoitaa muita asioita. Kävin hakemassa ESN:n opiskelijakortin, jolla saa alennuksia, tietyissä paikoissa Almeriassa. Valentina tuli toimistolle myöhemmin tuntiensa jälkeen ja hän maksoi matkan Barcelonaan. Lähdimme koululta keskustaan hoitamaan netin tilausta, bussikorttien tilausta ja kännykän ostoa. Netti saatin laitettua tilaukseen kahden tunnin työn jälkeen, johon liittyi kaikkea Rafaelin paikalle saamisesta aina meidän vaihto-opiskelijuuteen. Kun netti oli saatu ”tilaukseen” niin kävelimme Phone House nimiseen liikkeeseen etsimään minulle puhelinta ja Valentinalle tablettia. Niitä ei löytynyt. Siitä siirryimme etsimään passikuvakoppia, koska tarvitsimmi pienet henkilökuvat bussikorttiin sekä ESN:n korttiin. Kun saavuimme Surbus:n toimistoon valmiina tilamaan bussikortit, niin kaikki työntekijät olivat siestalla, ja kello oli 13.00!  Päätettiin että tullaan seuraavana päivänä koska in eSpain on neljän tunnin lounastauko…..

Päätimme lähteä käymään Centro Comercial Mediterraneossa, joten hyppäsimme seuraavaan bussiin ja istuimme siinä 20 minuuttia, koska se kiersi ihan ihmeellistä reittiä. Kun pääsimme kauppakeskukseen, olimme TÄYSIN puhki. Vielä kävelimme kauppakeskuksen Phone Houseen, koska halusin katsoa heidän kännykkä tarjonnan. Sieltähän sitten tarttui käteen HTC:n One X Plus puhelin. Hinta oli kovin suolainen, mutta mikään muu ”vapaista” (tahtoo sanoa sitä että espanjassa kaikki puhelimet myydään liittymän ja sopimuksen kanssa, lukuunottamatta joitakin vapaita puhelimia, jotka liikkeet saavat itse päättää) ei miellyttänyt minua, joten menin sitten ostamaan markkinoiden parhaimman puhelimen. Nyt oon cool.

Kävin ostamassa sisätossut ja Valentina kaikkea itsellensä tarpeellista ja hyppäsimme bussiin ja palasimme asunnolle. Kello oli kuusi, eli olin ollut liikenteessä klo 9.00-18.00 lähinnä omilla jaloilla seisten. Olin fiksuna tyttönä laittanut ballerinat jalkaan vaikka tiesin että tulemme kävelemään paljon, joten jalkoja kuumotti ja niissä oli muutama rakko. Tyhmästä päästä kärsii koko vartalo. Kun pääsimme kotiin niin vaihdoin kengät ja lähdin vielä postittamaan parit kortit ja pienentämään sim-korttiani oikean kokoiseksi uutta puhelinta varten. Siltä reissulta kun pääsin kotiin, niin kävin suihkussa, söin ja kaaduin sänkyyn. Seuraavana aamuna olisi jotakuinkin samanlainen rundi edessä.

19.2.

Lähdin aamulla aikaisin yliopiston kirjastoon tietokoneelle, koska minun oli laitettava kurssivalintani UAL:n järjestelmään. Samalla reissulla kävin verkkopankissa ja möllötin facebookkia. Kymmeneltä meillä alkoi opastettu kierros yliopiston tiloissa, josta minulta jäi puolet välistä koska jouduin poistumaan Tatianan kanssa tunnille. Tunti olikin vain 30 minuutin pituinen, jossa opettaja periaatteessa kertoi että milloin kokeet on ja että mitä aiheita kurssilla käsitellään. En oikein sitä suomalaisena ymmärtänyt että käytimme kahdesta tunnista ainoastaan 30 min, kun hyvää aikaa olisi ollut vielä vaikka millä mitalla… En kuitenkaan lähtenyt väittämään vastaan. 

Palasimme puolen tunnin ”opiskelun” jälkeen takaisin kierrokselle ja kierroksen loputtua menimme koulun omaan ravintolaan syömään tapaksia. Itse otin Bocadillo con tortilla de patatas ja oli kyllä hyvää, vaikka en ois kyllä ikinä uskonu syöväni leipää perunalla. Tapaksien jälkeen lähdin Valentinan kanssa taas käymään keskustassa ja kävimme Surbusin toimistolla laittamassa bussikorttihakemukset vetämään. Kävimme yhdessä vielä El Arbol –ruokakaupassa ostamassa pieniä juttuja jonka jälkeen palasimme asunnolle. Keskustassa ollessamme Tatiana oli vastaanottanut asunnollamme nettiukkeli, joka oli käynyt katsomassa meidän kämpän ja sen että onko meillä kaikki tarvittava netin laittamiseen. Suomessa olisit itse käynyt vain ostamassa lootan, jossa lukee ADSL ja tökänny sen seinään niin tadaa, internet!

Illaksi lähdimme Nueva Almerian alueelle istumaan iltaa Meksikolaisten asunnolle. Jaksoin olla niissä bileissä vähän yli kaksi tuntia, jonka jälkeen minä ja Tatiana hipsimme hiljaisin äänin pois paikalta. Matka asunnolle oli noin 2km, joten taas tuli kyllä käveltyä. Jalat on joka päivä kamalan kipeet, kun kävellään niin paljon.

20.2.

Mulla ei ollut tunteja, eikä mitään tekemistä. En tehnyt koko päivänä yhtään mitään. No okei, söin mä ruokaa ja venyttelin, mut siinä se kyl periaatteessa oli.

21.2.

Torstaina eli eilen kävimme Alcazaba –linnassa, joka on aivan Almerian keskustassa. Linna oli upea ja sitä ei voi oikein sanoin kuvailla, joten laitan kuvia josta sitä voi tuijotella. Linnasta lähdimme tapaskierrokselle ja kaikki italialaiset pojat kiusas mua koskemalla mua, kun kerroin että Suomessa ei huidota käsillä eikä myöskään kosketa ihmisiä kun jutellaan. Loppupäivä periaatteessa meni siis italialaisten käsikynkässä ja herkkuja napostellen. Kesken tapasreissun Antimo sanoi mulle, että ”Laura, tuolla on kaksi suomalaista tyttöä”. En aluksi meinannut uskoa, koska en ollut tavannut kahden viikon aikana yhtäkään suomalaista. Siellähän ne istua möllötti samanlailla kuin minä, Susanna ja Mari. Kun menin esittäytymään niin tuntui jotenkin vaikealta puhua suomea, kun kaikki sanat tuli espanjaksi mieleen. Eihän siinä, nyt en ole enää porukan ainoa suomalainen, mikä on sinäänsä ehkä vähän huono homma, koska nyt saatan puhua täällä myös suomea ja se ei ole toivottavaa. Mulla on E vaihde päällä ja se pysyy kunnes kolmen kuukauden päästä vaihdan S:n takaisin.

Illalla oli TAAS ”botillon”, eli pienehkö fiesta. Vaikka olimme kamalan väsyneitä koko päivän kävelystä niin silti vielä väännyimme tällä kertaa italialaisten järjestämiin bileisiin, koska tiesimme että paikalla on uusia vaihto-oppilaita. Kyseessä ollut botillon oli järjestetty Valerion kunniaksi, jolla oli syntymäpäivä. Botillon oli kerrostaloasunnossa, joten siellä oli todella ahdasta. Minä jaksoin olla bileissä tunnin, koska italialaiset idiootit ravistivat shampanjapullot auki kuin formulakuskit konsanaan. Hiukseni, vaatteeni, käteni ja naamani oli shampanjassa, joten totesin että ”Ya basta”, eli nyt riittää ja poistuin vihaisena paikalta. Jos joku mies olisi huutanut mulle kadulla jotain mitä ne nyt naisille yleensä huutaa, niin olisi sillä shampanjan hajuisella ja makuisella kotiin paluumatkalla saattanut mies kuulla kunniansa. Olin vihainen, näin niinku lievästi sanottuna. Kello oli yli yksi yöllä kun pääsin sänkyyn.

22.2.

Perjantai aamuna noustiin kaikki aikaisin ylös, koska ensimmäiset espanjan tunnit alkoivat klo 8. En muista milloin viimeksi olisin joutunut heräämään ennen seitsemää, joten kyllä se vähän olemuksessa näkyi. Normaalisti kun herään niin aikaisin, niin lähden kävelyttämään Pekkoa ulos ja silloin kivasti piristyy, mutta täällä sellaista ei tule tehtyä, kun pitää muutenkin herätä aikaisin että kerkeää oikeaan bussiin. 

Espanjan tunnit oli lähinnä infoa ja itsensä esittelyä. Tunnilla meitä oli noin 30 ja lisää on tulossa. Voisin kuvitella että ryhmäkoko ensi keskiviikon tunneilla on jo 45 opiskelijaa. Kuten olettaa saattoi, sukunimeni herättivät taas kummastusta, koska minulla niitä on kaksi. Suomessa otetaan isän sukunimi ja espanjassa isän ja äidin. Ts. paikalliset täällä ihmettelevät, että onko minulla espanjalaiset vanhemmat, mutta asumme suomessa enkä puhu espanjaa. Silloin joudun selittämään, miten suomessa homma hoidetaan: äidin nimi unohdetaan kokonaan ja otetaan isän sukunimi. Toisin sanoen, minulla on espanjalaisten isovanhempieni sukunimet, jotka isäni on vanhemmiltaan perinyt. Piste.

Tuntien jälkeen tulin asunnolle ja loikoilin musiikkia kuunnellen. Illemmalla lähdin käymään Tatianan kanssa kaupassa ja kaupan jälkeen lähdin Valentinan kanssa istumaan iltaa saksalaisten residenssiin. Viihdyimme siellä Valentinan ja Fannyn kanssa reilun tunnin, koska kaikki puhuivat saksaa ja me olimme vähän ulkopuolisia. Olimme kotona yhdeltä yöllä. Internetin piti muuten tulla perjantaina, mutta arvatkaapa tuliko, NO EI!!!!

23.2.

Lauantai aamuna heräsin yhdeksän maissa, koska halusin lähteä käymään markkinoilla. Siellä on kaikkea vaatteista ja kengistä lakanoihin ja hedelmiin. Markkinoilla voi tehdä todella hyviä löytöjä esim vaatteiden suhteen ja jos on tuoreiden vihannesten perässä niin sieltä löytää parhaimmat. Viihdyin markkinoilla puolitoistatuntia kierrellen ja kaarrellen, koska paikka oli iso. Kun olin mielestäni nähnyt kaiken, siirryin churrokioskille herkuttelemaan. Aurinko paistoi kuumasti, joten markkinapäivä ei olisi täydellisempi voinut olla.

Markkinoiden jälkeen palasin asunnolle ja tein ruokaa. Söimme kaikki tytöt yhdessä, jonka jälkeen alkoi asunnon siivous. Tatiana luuttusi lattiat, minä laitoin pyykin kuivumaan ja Valentina pesi kaikki astiat. Tatianan laskiessa vettä lattialuuttuämpäriin, ilmeni pieni ongelma. Tatianan oli onnistunut avaamaan hana niin, ettei sitä saanut enää kiinni. Vesi vain juoksi hanasta, eikä kukaan meistä 15 minuutin jälkeen ollut osannut sulkea sitä millään tavalla. Päätimme sulkea päähanan, joka sijaitsee rappukäytävässä. Menimme kysymään naapurilta neuvoa,  mutta hänestä ei ollut mitään hyötyä muuta kuin että hän osasi antaa meille oman putkimiehensä numeron (huom! ei ihan kuka tahansa putkimies kelpaa; oma sen on oltava). Soitimme putkimiehelle ja toivoimme että hän työskentelee myös lauantaisin. Olimme aikaisemmin jo yrittäneet soittaa vuokraisännällemme kolme kertaa, mutta naapurin mukaan Rafael menee aina viikonlopuksi maalle, jolloin hän ei vastaa puhelimeen…. Huoh.

Putkimies oli meidän onneksemme töissä ja saapui asunnollemme viidessä minuutissa. Näytimme hänelle ongelmamme ja hän hoiti sen minuutissa. Meille tuli vähän tyhmä olo, kun oltiin oltu niin avuttomia, mutta onneksi meillä oli asunnossa muitakin ongelmia putkien kanssa, joten putkimiehen hommat eivät siihen minuutin urakkaan vielä loppuneet. Koska asunnossamme ei ollut ennen meitä asunut vähään aikaa ketään, putkien tilannetta ei ollut tarkastettu kunnolla. Meillä on kaksi vessa, jossa toisessa ei toimi suihku ja vessanpytty ja toisessa ei tule hanasta eikä bideestä kunnolla vettä. Ts. aina kun käytimme vessaa numero 2, jouduimme sen jälkeen hyppäämään vessaan numero 1 esimerkiksi pesemään kädet. Kerroimme putkimiehelle kaikista ongelmistamme ja asunnolla tapahtui edistystä. Oma vuokranantajamme kun on vähän hidas liikkeissään, niin olimme kärsineet toisen vessan tukossa olosta jo melkein viikon päivät. Vessa saatiin auki. Hanasta tulee nyt vettä. Toinen suihkukin toimii nyt suhteelliset hyvin jne. Kaikkia ongelmia tämä fontanero del cielo (putkimies taivaasta), ei pystynyt korjaamaan koska hänellä ei ollut varaosia, mutta niiden luulisi hoituvat Rafaelinkin toimesta..

Laskua putkimiehen hommista tuli 50 €, mutta se olli pieni hinta siitä että hanasta tulee kunnolla vettä ja että toinenkin vessa toimii, vaikkakaan emme uskalla tehdä hätää numero 2 vielä vessassa numero 1, niin ainakin hädän numero 1 voi tehdä nyt kahdessa vessassa. Kun putkimies oli lähtenyt niin siivosimme asuntomme loppuun ja Illalla menimme rantabulevardille tapaksille (tapas + juoma = 2 €). Palasimme aikaisin asunnolle ja menimme hyvillä mielin nukkumaan.

24.2.

Sunnuntaina löhösimme kaikki aamupäivään asti olohuoneessamme ja tuijotimme teleä. Kahden maissa söimme ruokaa ja lähdimme kävelemään rannalle. Rannalle päästyämme istuimme muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa auringon alla ja höpöttelimme joutavia. Osa pelasi lentopalloa, joten tietenkin kannustimme pelaajia. Istuimme auringossa kolme tuntia, jonka jälkeen siirryimme kahvilaan istumaan, koska päivä alkoi viilenemään. Istuimme siellä tunnin ja siitä siirryimme Cafe Restaurante Tio Tom:iin, joka on erityisesti sunnuntai-iltaisin täynnä. Raflan ovet aukenivat kahdeksalta ja me olimme ensimmäisenä oven takana. Minä tilasi El Proben ja Moston. El Probessa oli paistettuja perunoita ja paprikaa, valkosipulivaahtoa, sipulia, kananmuna, pekonia ja patonkia. Mosto on vähän kuin mehua. Maha tuli tästä isosta tapaksesta ja juomasta täyteen ja hintaa tälle kokonaisuudelle oli hurjat 2,70 €. Mitenhän mä oikein saan nää rahat riittämään……

25.2.

ODOTAN ETTÄ INTERNET TULEE, KOSKA MULLA EI OO KOULUA!

Illalla kun taas totesimme, että internet ei ole selvästikkään tulossa, lähdimme yliopiston järjestämään elokuvailtaan. Onneksi menimme paikalle ajoissa sillä koko auditorio oli aivan täynnä kun elokuva alkoi. Elokuvana oli Intouchables en español. Olin nähnyt leffan kaksi kertaa aikaisemmin, mutta hyvän elokuvan voi katsoa monta kertaa uudestaan. Elokuvan jälkeen siirryimme La Tahonaan syömään kanan kyyneliä ja köyhän miehen perunoita. Istuimme ravintolassa kaksi tuntia jonka jälkeen siirryimme La Clasicaan jossa opetetaan ilmaiseksi joka maanantai ja tiistai salsaa, merengueta ja cha cha chata. Olimme paikalla hyvissä ajoin, sillä ohjelman mukaan tanssiopetuksen olisi pitänyt alkaa 23.30. Aika tällaiselle salsatunnille oli aika outo, mutta koska opetus järjestettiin yökerhossa niin se selitti asiaa. Kello oli 1.15 kun päätimme että nyt saa riittää salsaopettaja Manolon odottelu. Vedimme takit niskaan ja nappasimme laukkumme ja kun astuimme La Clasicasta ulos, oli Manolo edessämme. Toivotimme hänelle antoisaa opetustuokiota ja hyvää yötä ja marssimme taxille.

26.2.

Internet ei ole saapunut talouteemme. Tänään on Welcome party, jossa on tarjolla pizzaa, pastaa, olutta ja tinto de veranoa. Saa nähä mitä noista saan kurkustani alas. Kuvia blogiin lisäilen vaikka huomenna jos saamme internetin.

27.2.

Tervetulobileet oli hyvin järjestetty ja pizzaa riitti kaikille. Jopa minulle maistui. Jaksoin olla bileissä kahteen asti kunnes väsymys vei voiton ja hyppäsimme Valentinan kanssa taxiin ja palasimme asunnolle. Tänään aamulla meillä oli espanjan tunnit kello kahdeksan, joten heräsin 6.45. Nukuin noin 3,5 tuntia. Aamulla olin kuitenkin pirteä kuin peipponen, joka johtunee siitä että en ollut päässyt sikeään uneen. Espanjan tuntien jälkeen palasin asunnolle, tein ruokaa, söin ja makoilin sängyssä. Tietenkiin nukahdin pariksi tunniksi ja nousin tuossa kahden maissa hirmuisena zombina. 

Juuri hetki sitten postipate toi meille paketin, jossa kas kummaa olikin internet. Minä asensin sen seinään kiinni ja nyt on yhteydet taas ulkomaailmaan. Enempää en jaksa kertoilla ja kuvia tosiaan lisäilen kunhan kerkeän. Huomenna alkaa viikonloppureissu Alicanteen, Tarragonaan ja Barcelonaan, joten ensi viikolla minusta kuuluu sitten taas uutta. Hasta luego.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

City center

Kävin vähän kiertoajelulla keskustassa. Jäin pois La Rambla:lla joka on Almerian pääkatu. Alla otetut kuvat on otettu kaikki sieltä. Lähdin oikeastaa keskustasta etsimään turisteille tarkoitettuja postikortteja, mutta en löytänyt niitä niin mistään kioskista. Näin niitä yhden kerran vanhassa kaupungissa, kun olimme autolla liikenteessä ja se onkin sitten ainoa kerta. Ei löytynyt postikortteja suomeen lähetettäväksi, mutta kävin herkkupuodista ostamassa kaksi croisanttia ja nautiskelin ne auringossa ystäväni kanssa. Ystävästäkin on alla kuva. Hyvä ystävä se olikin, koska oli niin kiitollinen pienestä croisant palaisesta, että ajoi kaikki muut ystäväksi haluavat pois läheltäni. Tää mun ystävä oli vähä kovempi kasvo; on varmaan syntynyt Almerian kovimmilla huudeilla....









JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE

Kävin hetki sitten koululla selvittämässä kurssieni tilannetta ja löysimme kordinaattorini kanssa kolme vaihtoehtoa, jotka olisivat minulle todella hyviä. Kahden kurssin opettajat sattuivat olemaan samassa tilassa meidän kanssamme, joten pystyimme samantein kysymään mitä mieltä ovat siitä, että joudun lähtemään hieman aikaisemmin ennen jakson loppumista. Molemmat opettajat sanoivat että: "Ei mitään ongelmaa; koe voidaan lähettää suomeen ja Laura tekee sen sitten siellä." JESSSSSS! Aivan mahtavaa! Nyt ei siis tarvitse stressata mille kursseille menen ja että antavatko opettajat minun tehdä kokeet suomessa. Mikä helpotus! Tämä tarkoittaa siis sitä, että voin varata jo lentoliput takaisin Suomeen ja tiedän milloin vaihtoaika espanjassa lähenee loppuaan. Minulla ei siis ole nyt jo mikään hinku päästä kotiin (vaikka ikävä aina välillä iskeekin), mutta sen verran kontrollifriikki olen että haluan kirjoittaa kalenteriin "Takaisin kotiin!" tekstin.

Menin ensimmäistä kertaa tänään bussilla yhtään mihinkään ja lippu maksoi 1,05 € suuntaansa. Ei mikään paha hinta mut kymmenen kerran lipun kun ostaa niin pääsee halvemmalla. Oisko kymmenen lippua maksanut 7,45 €... Bussimatka yliopistolle kesti noin 10 minuuttia ja bussipysäkki on 200 metrin päässä asunnoltani. Kuvasin koululta lähtiessäni pienen videon koulutiestä, jota pitkin bussi körötteli. Ei mitkään pahat maisemat olisi kävelläkkään, mutta jotta kerkeisin kävellen koululle joutuisin lähtemään melkein tunnin aikaisemmin liikkeelle ja koska ilma on lämmin (ja ensi kuussa jo kuuma), olisin koululle päästyäni hiestä märkä. Joten parempi mennä bussilla, kun niitä tuosta pääkadulta kuitenkin menee noin 20 minuutin välein, eikä lipun hinta on paljon mitään verrattuna esim. Klaukkalan bussihintoihin. Ne vasta suolaisia hintoja onkin!

tiistai 12. helmikuuta 2013

Martes 12.2.

Koululle lähdössä
Tänään heräsin aika myöhään, koska sunnuntain ja maanantain välisenä yönä en nukkunut hyvin. Laitoin varmuudeksi itselleni herätyksen, koska tänään oli "koulupäivä". Kävelin Chrisin asunnolle kilometrin päähän ja joimme bombon batidot ja lähdimme koululle. Koululla international officessa minua oli vastassa kaksi paikallista opiskelijaa joiden kanssa rekisteröidyn saapuneeksi ja sitten jäin odottamaan vuoroani päästä juttelemään toimiston työntekijän kanssa. Vuoroni tuli kymmenen minuutin odottelun jälkeen ja siirryimme pöytään numero 5. Jonotimme ihan kuin pankin tiskille.

Pöydän toisella puolella istui Chrisin kordinaattori joka oli hoitanut Chrisin asioita kun hän lähti vaihtoon suomeen. Kordinaattori oli ihmeissään kun nimeni oli espanjalainen mutta olin suomesta. Noh, äkkiäkös tuo selvisi. Hoidimme kaikki asiani kuitenkin en español. Loimme minulle UAL:n järjestelmään uudet tunnukset jotta pystyn tekemään lopulliset kurssivalintani ensi viikolla. Minulle selvisi että jos käyn espanjan kielen kurssin niin saan 4 opintopistettä. Tämä tarkoittaa siis sitä ettei minun tarvitse osallistui kuin kahdelle muulle kurssille, kun alunperin olin valinnut kolme. Minun piti tavata oma kordinaattorini Pilar, mutta hän sattui olemaan koetta valvomassa. Niimpä aion laittaa hänelle sähköpostia ja sopia tapaamisajan. Kurssivalinnat täytyy kuitenkin tämän viikon aikana saada selviksi, jotta voin ne ensi viikolla syöttää ualin järjestelmään.

Minä olen täällä almeriassa vähän harvinaisempi tapaus sillä aijon osallistua espanjankielisille kursseille ja sitten minun pitää lähteä täältä pois ennen koeviikkoa. Sain kuulla Chrisiltä että hänen tapauksessaan kun hän oli lähdössä Suomeen, myös häneltä jäi pari koetta tekemättä. Silloinen tilanne hoidettiin niin, että Almeriasta lähetettiin Chrisin kokeet Mikkeliin ja hän teki ne sitten siellä. Kun kuulin tällaisesta vaihtoehdosta, tuntui kuin kivi olisi pudonnut sydämmen päältä. Minun pitää palata suomeen aikaisemmin töiden takia, mutta myös henkisesti kolme kuukautta oli minulle se raja, jota en halua ylittää, kuin vain maksimissaan kahdella viikolla. Niin paljon en eSpainia rakasta että haluaisin viettää täällä puoli vuotta. Täytyy toivoa että valitsemieni kurssien opettajat ovat sen verran leppoisia henkilöitä että heille kyseinen järjestely, kuin kokeiden lähettäminen suomeen, kelpaa.
Pari esitettä

Sain paikalliselta vapaaehtoisryhmältä, joka järjestää vaihto-opiskelijoille toimintaa, kaikenmoisia esitteitä ja turistioppaita joita voin tänä iltana tutkia. Täytyyhän sitä vissiin jokaisessa nähtävyydessä käydä pällistelemässä. Sain myös aikataulun kaikista tapahtumista, joihin täällä on mahdollisuus osallistua muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa. Mielestäni ensimmäinen oikeasti positiivinen asia Almeriassa, AIKATAULUTETTU SUUNNITELMA. Siitä minä pidän, vaikka en kyllä yhtään ylläty jos joku tuon listan tapahtumista peruuntuu tai vaihtaa päivää. Vähän pitää skeptinen olla kun ollaan en España. Listalla on muunmuassa reissu Cadiziin, Barcelonaan, Valenciaan ja Ibizalle (ja joo, kyllä, ajattelin lähteä käymään maailmankuulussa biletyspaikassa Ibizassa, vaikka en tunnetusti ole mikään bilehile).

Oon huomannu, että kun kävelee joka paikkaan niin aika kuluu todella nopeasti. Sen lisäksi että heräsin aika myöhään, 9.15 espanjan aikaa (fin 10.15) niin kohta olin jo kavelemässä klo 12 Chrisin luokse ja siellä olin hörppimassa paikallisen baarin "kahvia" (lue: pirtelöä kahvilla). Kohta olimmekin jo koululla ja sitten kävin Chrisin kanssa paikallisessa kauppakeskuksessa ja lähdin taas kävelemään asunnolle. Poikkesin tullessani vielä kauppaan ostamaan kurkkua ja kalkkunaleikkelettä ja sitten tulin kotiin. Nyt olen kirjoittanut blogia ja kello on puoli viisi. Kohtahan mä oon jo melkeen menossa nukkumaan!
Tietysti täällä päivärytmi on muutenkin ihan erilainen kuin suomessa, koska täällä päivällinen tai illallinen syödään vasta yhdeksän jälkeen illalla. Siihen aikaan oon ite jo yöpuvussa. No jospa ne päivät tästä näin eteenpäin rullailee ja kohta on jo maaliskuu...

Tortellines con carne
Tuossa vielä kuva mun lounaasta jonka söin klo 16.00. Vähän myöhäinen lounas, mutta maassa maan tavalla, eikös? Kuva on erityisesti tarkoitettu mun iskälle, koska se kyllä tietää mistä ruoasta tykkään. Nuo täytetyt tortellinit on niin helppoja ja nopeita tehdä, eikä päälle tarvii heittää kuin vähän aromisuolaa niin ne on hyviä. Niistä tulee myös maha täyteen. Nam.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Ranta

Kävin vähän iltakävelyllä rannalla ja viidestätoista kuvasta yksi onnistui. Kaikki muut oli ihan tärähtäneitä, koska en voinut ottaa iltahämärässä salamalla kuvaa, joten kuvasin manuaalilla. Jalat on tosi väsyneet kävelemisestä, koska kävelin tänään kahteen eri kauppakeskukseen ja kiersin jokaisen kaupan läpi. Illalla kun ei ollut muuta tekemistä niin kävin sitten vielä rannalla käpyttelemässä, mutta se olikin sitten jaloille vähän ehkä liikaa. Muita kuvia ei vielä kävelyreissulta saa koska käytin digikameraani, johon unohdin ottaa suomesta usb-johdon mukaan. Toisin sanoen, kaikki kuvat jotka ovat digikamerassani, myöskin pysyvät siellä. Yritin löytää paikallisista liikkeistä oikeaa piuhaa, mutta kenelläkään ei sellaista ollut. JES. Kuva rannalta on otettu järkkärillä ja siihen sain usb-piuhan Josemilta.

Huomenna luvassa koululla vierailua. Mulle on varattu aika kansainvälisen toimiston kanssa ja saan vihdoin ja viimein vähän selkoa tähän opiskelujuttuun. Ettei menis ihan lomailuksi ja pällistelyksi koko kolme kuukautta.

Costa de Zapillo



Eka päivä

Ensimmäinen päivä käynnistyi hytisevissä tunnelmissa, koska makuuhuoneeni oli todella kylmä. Olin ottanut illalla nukkumaan mennessäni kaksi vilttiä päälleni, joten jos olin aivan paikallaan peittojeni alla, oli lämmin. Kuten mainitsin aikaisemmassa postauksessani: purkasin aamulla laukut ja sen jälkeen söin aamupalaa. Lähdimme Chrisin ja ja hänen poikaystävänsä kanssa katsomaan joka vuotista karnevaalikulkuetta Almerian keskustaan. Koska tapatuma on vain kerran vuodessa, paikalla oli paljon ihmisiä ja erityisesti lapsia, jotka oli puettu hullunkurisiin naamiaisasuihin. Sain tapahtumasta joitakin kuvia ja Chris kuvasi videotakin. Koska saavuimme seuraavaan tapahtumaa hieman myöhässä niin kiertelimme sitten kaupungilla ihan muuten vain. Päästyämme kaupungin pieniltä kaduilta pois Chris ja Josemi päättivät lähteä näyttämään yliopistoa. Sunnuntainahan siellä ei tietenkään ollut juuri ketään, muuta kuin muutamia opiskelijoita kirjastolla lukemassa kokeisiin. Chris sanoi paikan olevan jopa pelottavan hiljainen ja ettei ikinä ole nähnyt koulun pihaa sellaisena. Minua hiljaisuus ei haitannut, koska täällä kyseinen luksus kuin hiljaisuus, on aika harvinaista herkkua. Koululta paikalliset oppaani heittivät minut lähelle asuntoani ja käppäilin siitä kotiin.

Myöhemmin lähdin vielä kävelemään almerian pohjoispäätä kohti istumaan kahvilaan Chrisin, Josemin, Maria Angelesin ja M-A:n miesytävän kanssa, jonka nimeä en enää muista. Löysin kahvilasta eräänlaisen kahvijuoman, jota pystyin juomaan. Täällä kun ollaan vähän väliä menossa kahvittelemaan milloin kenenkin kanssa ja aina kysytään että: Vamos a tomar un cafetito? Minä en juo kahvia, hyi ja yäk. Kahvilassa Chris ja M-A kuitenkin tilasivat Bombon batada:n jossa oli vähän kahvia, leche contensadaa (jonkunlaista maitotiivistettä) ja jäätelöä sekä sokeria. Sellainen kahvi oli kyllä hyvää, jos sitä nyt kahviksi oikein voi kutsua. Nyt voin siis ainakin vastata myöntävästi kahvikutsuun ja oikeasti juoda "kahvia". :D

Lähdettyämme kahvilasta kävimme Chrisin asunnolla ja kiertelimme muuten katuja. Päivä oli kuitenkin ollut pitkä, joten puoli yhdeksän maissa espanjan aikaa aloin olemaan jo väsynyt. Minut heitettiin asunnolle ja päivä olikin siltä osin pulkassa. Kävin asunnolla ensimmäistä kertaa suihkussa, joka täytyy sanoa oli kyllä taas kokemus. Ensin kesti aikaa saada suihkusta lämmintä vettä ja kun sitä vihdoin tuli, se muuttui kuumaksi ja sitä piti yrittää saada vähän viileämmäksi. Hanan kääntömahdollisuudet on tässä kämpässä jotenkin minimaaliset, joten aina kun liikutin vain millimetrinkin hanaa esim lämpimämmän puolelle, sieltä tuli kuumaa ja tai päinvastoin toiseen suuntaan. Kun vihdoin oli löytänyt hanasta oikean lämpötilan ilman, että piti täristä ja hyppiä veden alta pois, tuli suihkun suuttimesta niin pienellä paineella vettä, että pelkkien hiusten märäksi saaminen vei aikaa. Näitä hiuksia kun ei ihan heti läpimäriksi saa.

Söin iltapalaksi tekemääni makaronia ja kastiketta ja höpöttelin gmailin välityksellä paremmalle puoliskolleni. Asunnolle saapui toinen kämppiksistäni, jota en ollut vielä tavannut, Diego. Hän oli pitkä ja erittäin boheemin näköinen: kiharat pitemmät hiukset ja tuuhea parta. Asun siis tällä hetkellä Sergion ja Diegon kanssa. Sergio puhuu hyvin englantia, koska on ollut vaihdossa skotlannissa ja Diego taas ei puhu englantia ollenkaan. Vaihdoin pari sanaa Diegon kanssa ja hän kysyi että miten ensimmäinen yö sujui. Kerroin että huoneessani on todella kylmä ja hän nappasi omasta huoneestaan pienen patterin, jonka sai lämpiämään töpselin seinään pistämällä. Hän ei sitä itse kuulemma tarvinnut. Jes, vihdoin vähän lämpöä tähän kivihuoneeseen!

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Matka meni paremmin kuin odotin

Aloitin matkan Mikkelistä perjantaina 8.2. lähtemällä junalla Tikkurilaan. Junaan nouseminen oli paha etappi, kun siinä älysin ettei näe poikaystävää ja lemmikkejä pitkään aikaan. Itkuhan siinä tuli. Yritin sitten junassa istuessani niellä kyyneleet, kun kaikki tuijotti. Tikkurilaan päästyäni äiti tuli minut hakemaan ja ajoimme äidin luokse. Söin iltapalaa ja katsoin viimeiset emmerdalet suomen ajassa. Aamulla herätys oli 4.15 ja siinä sitten puolessa tunnissa pistin vähän släppiä naamaan ja pakkasin mm eväät. Isi tuli hakemaan klo 4.45 ja sitten matka lentoasemalle alkoi. Lentokentälle saavuttua halasin iskää, sanoin heipat ja aloitin lähtöselvityksen tekemisen. Siinä ei kauan nokka tuhissut kun sain jo lipun ja tarranauhan matkalaukkuuni laitettavaksi. Bag drop norwegianilla oli tosi simppeli, vein itse vain ruumaan menevän laukkuni hihnalle, piippasin viivalukijalla tarranauhan viivakoodin ja sinne se laukku lähti. Pag dropin jälkeen suuntasin portille. Aikaa siinä vaiheessa koneen nousuun oli noin 45min, joten aikaa riitti. Turvatarkastuksestakin pääsin läpi käsideseineni ja kannettavineni. Ilmeisesti 100ml käsidesipullolla ei voi räjäyttää lentokenttää. Kyllä MäcGaiver räjäyttäisi....

Portilla ei tarvinnut kauan istua kun koneeseen alettiin jo lastaamaan matkustajia. Menin viimeisten joukossa koneeseen ja silti jouduin jonottamaan kuin mikäkin hölmö. Noh, lentokoneessa istuin kahven rouvan vieressä, jotka olivat matkalla golffaamaan. Mukavia rouvia, mutta selvästi paheksuivat minun mikropizzan syömistäni kello 8 aamulla ja puhua räpättivät KOKO matkan. Yhden kerran olin juuri nukahtamaisillani ja juuri silloin toinen rouvista halusi pissalle. Noh, hätä kun tulee niin silloin on mentävä. Lento kesti lähemmäs viisi tuntia, mutta saavuimme malagaan 15min arvioitua aikaa aikaisemmin, ja jopa se viimeinen 15 minuuttinen lämmitti mieltä.

Sain matkalaukkuni melko nopeasti liukuhihnalta ja jatkoin saman tien matkaa ulos bussiasemalle. Kysyin yhdeltä ohikulkijalta, että millä bussilla pääsen city centeriin ja hän ohjasi minut odottamaan A-bussia. Bussi tulikin juuri sopivasti kun olin löytänyt pysäkin ja siitä se matka espanjan päässä sitten alkoikin. Bussimatka keskustaan kesti n. 20min mutta aika meni nopeasti, kun ihmettelin maisemia. Bussiasemalla käpyttelin aseman sisälle ja löysin heti ovien vierestä säilytyslokeroita joihin pystyi jättämään matkalaukkuja. Polettii tällaisene lokeroon maksoi 3,50 € (mikä oli mielestäni ihan potaskaa), joten ostin sellaisen. Ahtasin yhteen lokeroon isoimman matkalaukkuni, josta otin sitä ennen treenikassini ulos. Se oli Primarkin tavaroita varten mukaan pakattu. Tungin kaiken kauppakeskukseen tarpeettoman lokeroon ja otin mukaani treenikassin, passin ja rahapussin. Kysyin aseman yhden kojun myyjältä, että onko haluamaani kauppakeskus Lariokseen pitkä matka kävelle. Mies talutti minut ovista ulos ja kertoi 200 metrin päässä olevan rakennuksen olevan kysymäni kauppakeskus, ja sehän passas!! Kävelin siis 2min päähän ja eikun shoppailemaan. Suunnistin Primarkkiin ja vietin siellä tunnin. Ostin vaikka mitä ihanaa tarpeellista ja ehkä tarpeetontakin, mutta lähdin kaupasta tyytyväisenä ulos. Suunnistin ison (ja yhtäkkiä täyttyneen) treenilaukkuni kanssa kauppakeskuksen ruokakauppaan Eroskiin ja ostin sieltä juotavaa jogurttia ja cokista. Jätin laukkuni kauppaan mennessä vartijalle yhteen säilytyslokeroon ja vartian ahdatessa laukkuani lokeroon hän sanoi näin: Dios mio señora!, tarkoittaen sillä sitä, että mitä olen laukkuuni oikein tunkenut. Hymyilin ystävällisesti jä lähdin kiertelemään ruokakauppaa..


Estación de autobuses de Malaga
Laukun pohjalla minulla oli koto suomesta ostettu toinen mikropizza, joten kun pääsin kauppakeskuksesta ulos (mikä, täytyy sanoa, ei ollut ihan mikään helppo juttu) menin ulos istumaan ja syömään sen cokiksen kera. Aurinko Malagassa paistoi kuin naantalissa ja asteita oli noin 24 auringossa. Minulla oli kuuma, joten menin istumaan varjoon, kuten kaikki kunnon suomalaiset! Syötyäni eväät purkasin ostoksistani kaikki henkarit pois (niimpä, sain kaupasta lähes kaikkien vaatteiden henkarit mukaan) ja heitin ne roskiin. Laukkuuni tuli kummasti tilaa ja vaatteetkin mahtuivat sinne paremmin nätisti viikattuna. Operaation tehtyäni lähdin kävelemään takaisin bussiasemalle jossa vietin yli tunnin istuen ja ihmetellen maailman menoa. Kun oman bussini lähtöaika lähestyi, kävin vielä viimeisen kerran vessassa ja hain laukkuni turvalokerosta. Nostin laukkuni bussin alaosaan ja hyppäsin kyytiin. Kolmen tunnin buusikyyti sai alkaa.

Olin ostanut bussilippuni jo hyvissä ajoin netin kautta, mutta ilmeisesti se ei olisi ollut välttämätöntä, koska bussissa oli minun lisäkseni ehkä 13 ihmistä. Lipun olisi voinut ostaa bussiasemalta, mutta hyvä näinkin. Alku matka malagasta lähdettyämme seurailin melko virkeänä rantamaisemaa joka oli silmiä hivelevä. Malagasta Almeriaan suurinosa matkasta oli kokoajan rannan vierellä ajoa. Seurasin ohilipuvaa maisemaa noin 45 minuuttia kunnes nukahdin. Nukuin Motrilin ohi, mikä oli sinäänsä sääli, koska olisin halunnut kuikuilla setäsi asuinseutua, mutta ei siinä mitään. Heräsin siihen kun bussikuski pysähtyi ja huusi että nyt on kahvi ja tupakka tauko. Hyppäsin äkkiä bussin kyydistä ja kipitin pysähdyspaikan vierellä olevaan Restaurante Las Palmeras -nimiseen ravintolaan käymään vessassa. Nousin takaisin bussin kyytiin herkuttelemaan Pågenin minikorvapuusteilla ja cokiksella (mikä ei kyllä ollut paras yhdistelmä). Bussi jatkoi matkaa noin 10 minuutin kuluttua ja loppumatka kesti noin tunnin. Motrilin ja Almerian välillä oli todella korkeita vuoria ja paljon vihannesplantaaseja matalissa ja erittäin epäilyttävän näköisissä "viherhuoneissaan".


Zapatos nuevos
Almerian bussiasemalla minua odotti Mikkelissä vaihto-opiskelijana käynyt Christina. Oli mukava nähdä tutut kasvot kaikkien näiden espanjalaisten kasvojen keskuudessa. Chris ja minä kannoimme kaikki kolme laukkuani (huomaa että niitä oli aluksi vain kaksi mutta shoippailtuani Primarkissa, niitä olikin kolme) autolle, jossa meitä odotti Chrisin poikäystävä JOSE, what a surprise. Christina soitti puolestani tulevalle vuokraemännälleni, joka oli kipeä, ja saimme tietää että oven minulle avaa jompikumpi tulevistä kämppiksistäni. Löydettyämme oikean rakennuksen ja oikean rapun, kapusimme talon neljänteen kerrokseen, mikä ei ollut mitään suurta herkkua kun kannettavaa löytyi jonkun verran. Ovella meitä oli vastassa Sergio ja saimme laukut kannettua sisään. Asunnolle tuli noin puolen tunnin kuluttua sen varsinainen omistaja Carlos jolla oli vuokrasopimukseni mukana. Sopparit allekirjoitettiin neljälle kuukaudelle varmuuden vuoksi ja annoin vuokravakuuden 150 €. Siitä lähdimme käymään paikallisessa eroskissa joka oli ihan nurkan takana. Piti lähteä vielä samana iltana ruokaa ostamaan, koska sunnuntaina (tänään) ei ole oikein mikään paikka auki.

Olin hirveän väsynyt illalla kun pääsin vihdoin ja viimein asunnolle ruokaostoksieni kanssa. Pistin ruoat kaappiin ja siirryin heti gmailiin videopuhelua soittamaan. Huoneeni jossa istun tälläkin hetkellä on todella kylmä. Kivilattia oikein imee itseensä viileyttä ja koska asunnossa ei ole lämmitystä niin täällä on oikeasti tosi kylmä. Onneksi on vaatetta. Puin yöpuvun (lue kollarit ja kaksi pitkähihaista paitaa sekä sukat) ja sukelsin lakanan (joka on espanjassa peitto) ja kahden viltin väliin lopetettuani videopuhelun. Survoin korvatulpat korviin ja rupesin nukkumaan.

Oma huone

Matka meni siis hyvin vaikkakin se oli aika rankka. Illalla olisin voinut lähteä samantein takaisin suomeen koska väsyneenä ei halua kokea mitään uutta tai stressaavaa. Ikävähän siinä iski kotiin. Sain nukuttua yöni melko sikeästi, vaikkakin heräsin yhden kerran vessaan ja kuuntelin kaikenmoisia ääniä. Aamulla minulle selvisi että rapina ja huuto, jota kuuntelin aamuyöstä korvatulppieni lävitse olikin pulu, joka käpisteli aivan ikkunani vieressä olevan ilmastointilaitteen päällä. Se pulu on kova huutamaan. Purkasin aamulla kaikki laukkuni ja sain kaiken mahtumaan kivasti omaan huoneeseen. Huoneessani on yksi lipasto ja yksi todella iso vaatekaapisto, joten tilaa riittää kyllä.

Olen tänä päivänä kierrellyt kaupungilla Chrisin ja sen poikaystävän kanssa ja nyt tapaan Chrisin ystäviä paikallisessa kahvilassa. Sinne ois pitänyt lähteä kävelemään jo äsken mutta en malttanut olla saamatta tätä postausta valmiiksi. Lisää kuulumisia tulee piakkoin!

lauantai 2. helmikuuta 2013

Una semana

Eilen olin töissä viimeistä päivää ja syötiin kahvitauolla oikein läksiäispullat. Töistä painelin suoraan Amarilloon herkuttelemaan kahden kaverini kanssa, joista toinen on lähdössä Bangkokiin keskiviikkona. Paransimme maailmaan amarillossa huimat kolme tuntia, kunnes siirryimme viettämään vähän "isompaa" läksiäisiltaa kolmannen kaverin residenssiin. Ilta eteni televisiota tuijotellen, juoruten, instgrammia tutkien ja karkkeja syöden. Illan viettäjinä oli minun lisäkseni viisi muuta naikkosta, joten sen kaiken kälätyksen määrän pystyy aika hyvin visualisoimaan vaikka ei paikalle päässyt. Parempi puoliskoni tuli hakemaan minua ja kaveriani kahdentoista maissa kotiin ja siinä lähtöä tehdessä osa illan viettäjistä herkistyi viimeisten hyvästelyjen merkeissä vähän vetistelemään. Omat vetistelyt jäi vetistelemättä. Niiden aika on vasta ensi perjantaina, kun jätän Mikkelin ja kolme miestäni kolmeksi kuukaudeksi itsekseen. Onneksi yhteydenpito on helppoa täällä internetin ihmeellisessä maailmassa....

Viikon kuluttua olen tähän aikaan jo Malagassa odottamassa pian lähtevää bussiani Almeriaan ja silloin blogiin alkaa toivottavasti ilmestymään paljon matkakuvia. Pitkiä raporttejä minulta on muutenkin turha odotella, sillä olen laiska kirjoittaja, mutta sitäkin ahkerampi kuvaaja.Tämä viimeinen viikonloppu Suomessa kuluu vanhempien seurassa Klaukkalassa. Ensi viikolla alkaa matkalaukun täyteen ahtaus ja panikointi siitä, että "onhan kaikki nyt varmasti mukana". Ihan niinkuin Espanjasta ei löytyisi samoja juttuja kuin Suomesta. Tällä hetkellä "Ota mukaan" -listalla on lähemmäs 100 asiaa, jotka pitää mukamas muistaa; niimpä odotan innolla miten saan matkalaukkuni painon pysymään 23 kilon alapuolella. Hmm....