lauantai 29. kesäkuuta 2013

Mojacaria ja kyyneleitä

Hola on vaihtunut takaisin Moi:ksi, eli olen Suomessa. Vaihtoajan loppuessa, ei ollut hirveesti innostusta kirjoitella blogia, kun kaikki viimeiset minuutit yritin viettää parhaiden ystävien kanssa ulkoilmassa.

Sain hoidettua kaikki kouluun liittyvät asiat kuntoon ennen kotiinpaluuta, joten sillä saralla ei oikein ole mitään kerrottavaa. Sanotaan nyt kuitenkin, että koska palasin Suomeen aikaisemmin kuin muut, niin minulle lähetettiin kokeet Mikkeliin ja tein ne sitten uusintatilaisuudessa muiden opiskelijoiden kanssa. Toisen kurssin pääsin läpi ja toista en. Harmittaa tuo toinen kurssi, koska se oli tosi vaikea, enkä oikeastaan tajunnut siellä tunneilla mitään. Noh, opintopisteitähän minä en oikeastaan tarvinnut, joten siinä mielessä hylätty arvosana ei haitannut. Olen vain tottunut hoitamaan asiani kunnialla loppuun ja tuosta kuitenkin jäi vähän paha maku suuhun. No, voinpahan nyt sanoa, että olen onnistunut saamaan hylätyn kurssista..

Viimeinen viikonloppu Espanjassa vietettiin Mojacarissa. Tai meilkein oikeastaan viimeinen viikko.. Tapahtuma oli ESN Almerian järjestämä koko maanlaajuinen tapahtuma ja itse pääsin jo keskiviikkona järjestäjien mukana paikanpäälle, koska yksi heidän työntekijöistään oli perunut paikkansa. No, sehän passasi minulle, koska ei mulla sillä viikolla mitään muutakaan tekemistä ollut.
Auttelin sitten keskiviikko torstain ESN:n poikia kaikenlaisissa valmisteluissa ja mm excelin käyttäjänä olin erityisen ansioitunut. Valvottiin myöhään ja tehtiin hommia, vaikka lähinnä vain tietyt ihmiset teki oikeasti jotain. Tuntuu vähän siltä että mä olin yksi ahkerimmista työläisistä, koska kun mulle annettiin joku tehtävä hoidettavaksi niin mä sitten oikeesti tein sen pysähtymättä, enkä tuijotellut seiniä, juorunnut tai muuten vaan sekoillu edes takas. Espanjalaisilla on tapana tehdä työtä aina sitä mukaa mitä kerkeää. Noh, mielestäni kerkeis paljon paremmin jos vaan tekis ne hommat ja sillä siisti.

Perjantaina kaikki oli ihan stressaantuneita, koska itse tapahtuma alkoi pyörimään silloin. Mä sanoin kaikille, että viikonloppu tulee varmasti menemään hyvin, koska kaikki tapahtumaan tulijat on tullut juhlimaan, eikä niitä tule kiinnostamaan miten hirveen tärkeetä on aikataulutus.

Meidän hotellin oli tosi hieno ja kiva. Huoneet oli neljän tai kolmen hengen huoneita. Mä nukuin Valentinan ja Alman kanssa. Viikonloppu meni erinäisissä tapahtumissa, joista päätapahtumat oli Sportparty ja Whiteparty. Itse oisin tykänny ehkä whitepartysta eniten jos en olis ollu niiiiiiiiin hirveen väsyny. En ollu neljään päivään nukkunut juuri mitään, kun aluks olin järjestelly itse tapahtumaa ja sen jälkeen vielä varvolu urheilubileissä. Whiteparty oli rannalla ja kaikki oli bieliden nimen mukaisesti pukeutunu valkoiseen. Se oli kyllä tosi kivasti järjestetty ja olisin halunnut nauttia siitä enemmän, mutta koska olin aivan rättiväsynyt ja päätä särki, lähdin bileistä aikaisemmin pois ja menin hotellille nukkumaan, jotta jaksoin sitten taas illalla/yöllä jatkaa.

Sunnuntaina kun lähdimme Mojacarista pois, ajoimme bussilla Kuolleiden rannalle eli Playa de los muertos -nimiselle rannalle. Rannalle oli todella vaikea päästä, mutta mielestäni se oli vaivan arvoista. Monet valittivat rannan hiekan raekoosta, koska se oli enemmän pyöreää soraa kuin hiekkaa. Minua se ei haitannut, koska oli jo mielessäni kaukana Espanjasta. Olin alkanut miettimään kotiin paluuta, ja viimeiseen lauantai-iltaani mennessä sitä en ollut paljon miettinyt. Pienet itkut olin ensimmäisissä bileissä päästänyt, kun Alma sanoi mulle että tulee ikävöimään mua, mutta vasta sitten kuolleiden rannalla aloin oikeasti pohtimaan asiaa...

Oli todella kuuma päivä ja kaikki oli siellä rannalla tosi onnellisia. Mulla oli espanjanlippu mukana, niin että kaikki kaverit sai siihen kirjoittaa terveisiä mulle. Lippu täyttyikin aika nopeasti ja jotkut tekstit siinä on kyllä sitten sellasia että ne pistää joko hysteerisesti nauramaan tai itkemään. Yhdessä vaiheessa kun mut jätettiin hetkeksi rannalla yksin, niin mun oli pakko sulkea silmät, etten rupenu itkemään. Valentina tuntee mut sen verran hyvin, että se huomas mut ja tuli sitten hiljakseen istumaan mun viereen, eikä sanonu mitään. Noh, se ei tietenkään auttanu vaan aloin oikeesti itkemään ja jos mä alan itkemään niin se on melkee varma että Valentinakin rupee itkemään. Ja niinhän siinä kävi, Valentina rupes itkemään enemmän ku mä ja meidän osat siinä sitten vaihtu; lohdutettava rupes lohduttaa lohduttajaa. =D

Viikonloppu meni kokonaisuudessa todella hyvin, vaikka koko tapahtuman suunnitelmassa oli vähän aukkoja ja tyytymättömiäkin opiskelijoita varmasti löytyi. Itse nautin kuitenkin siitä että viimeinen viikonloppuni espanjassa tuli vietettyä parhaiden ystävien kanssa, eikä C/ Cantorian haisutalossa torakoiden seurassa.

Mä lähdin almeriasta tiistai iltana ja maanantai oli mulle kyllä todella rankka päivä. Mä olin kokoajan Valentinan kanssa ja yritin olla hirveesti miettimättä mitä huominen toi tullessaan. Olin laittanut laukut jo valmiiksi niin edes pakata ei tarvinnut. Facebookkiin oli laittanu ilmoituksen että meen maanantai-iltana La Clasicaan ja että jos joku halusi mut tulla hyvästelemään niin siellä se onnistuisi. Aika monihan sinne tuli mulle sanomaan heipat, mutta myös moni ei siihen kyennyt rankan viikonlopun jälkeen. Mua se ei haitannut koska mun parhaat ystävät oli kuitenkin paikalla: Demonit- Domingo-Valentina-Carlos. Sinä iltana itkettiin ja naurettiin ja nukahdettiin Valentinan sohvalle ja palattiin aamulla kotiin.

Paras kämppis, ystävä ja sisko


Kaikilla on itkusilmät mun viimeisenä iltana

En nukkunut kuin ehkä kaksi tuntia ja sen jälkeen aloin vielä pakkaamaan viimeiset jutut. Oltiin sovittu että klo 17 Carlos tulee autolla hakemaan ja sitä ennen Domingo ja Valentina olikin jo tullu mun kämpille. Carlos tuli vähän myöhässä ja mä olin vähän hermostunu koska tiesin että bussi lähtis puoli kuudelta. No, kerettiin asemalle ihan hyvin ja aseman ovilla meitä oli odottamassa Salvo. Pyydettii yhtä asemalla istujaa nappaamaan meidän viisikosta viimeinen kuva, ennen kuin mä lähdin. Mentiin ilmoitustaulujen ilmoittamalle laiturille odottamaan malagaan lähtevää bussia. Kun bussia ei ruvennut kuulumaan aloin huolestua ja ihmettelin että miksi se laituri oli vaihtunut, kun malagan bussit yleensä lähti eri laiturilta. Noh, sitten näin kun meidän ohi ajoi Malagaan menevä bussi. Mä menin paniikkiin ja sanoin heti että tuo oli kyllä mun bussi ja kirosin. Siinä pääsi sitten semmonen hätä itku että mitäs nyt teen. Carlos ja Domingo meni kysymään aseman sisältä että mikä on homman nimi ja siellä työntekijät oli myöntäny virheen laiturinumerosta ja että se tosiaan oli Malagaan menevä bussi.....

ONNEKSI se ei ollut viimeinen bussi Malagaan. Vielä yksi bussi oli malagaan sinä päivänä ja asema vaihto mun bussilipun. Ne sano mulle että mä kerkeen ihan hyvin sillä toisellakin bussilla, ja mä vähän rauhotuin, mutta ite oon aina tottunu menee hyvissä ajoin joka paikkaan, varsinkin lentokentille etten vaan myöhästy. Mulle kuitenkin sanottiin että mä kerkeän ja siihen tietoon sitten tuudittauduin.

Kun bussi tuli ja muno aika lähteä lähestyi, alkoi itkurituaalit. Kaikki itki ihan hirveesti ja mä vähän vähemmän. En tiiä miks en sitten itkeny niin paljon kun muut, mut mulle tuli vähän semmonen tyhjä olo. Halasin kaikkia ja sanoin että me nähdään pian ja että me voidaan jutella joka päivä. Nousin bussiin ja itkin kun demonit katto mua vielä viimeisen kerran ikkunasta.

Matka kotiin oli pitkä, ei voi muuta sanoa. Bussimatka kesti ikuisuuden vaikka nukuttelinkin. Heräsin noin klo 23.30 siihen tajuntaan että mun tyyliin pitäis olla jo lentokentällä, mutta olinkin vielä bussissa. Laitoin paniikkiviestin demoneille että oon vieläkin bussissa ja etten kyl ikinä tule kerkeemään siihen koneeseen. Noh, kymmenen minuutin päästä olinkin sitten Malagan asemalla ja juoksin matkalaukkuineni taksille, koska busseja lentoasemalle ei siihen aikaan enää menny. Istuin taxiin ja laskelin minuutteja ja kännykän akkun kestoa. Akku oli tietenkin sellaisella hetkellä loppumassa ja en oikein tienny että kerkeenkö sinne asemalle oikeeseen aikaan. Päästiin sit perille kuitenkin noin klo 00 ja kiitin taksikuskia. Kuski katto mua ja kysy että mihin oon menossa ja kun sanoin että kotiin, niin se sano mulle että " Et taida haluta lähteä". Olin vähän ihmeissäni ja sanoin että joo, en haluakkaan ja sitten lähdin hirveetä vauhtia etsimään kun bagdroppingia. Mulla oli aikaa jättää laukut klo 00.15 mennessä ja klo oli 00.05 ku olin saanut laukut jätettyä. Olin huojentunu ja lähdin kävelemään mun portille. Portille ei ollu pitkä matka,mutta siinä kävellessä mua vastaan alko marssia hirvee määrä vaaleita ihmisiä ja ajattelin että ompas outoa, kunnes tajusin että ne oli kaikki suomalaisia ja mulle tuli siinä semmonen kulttuurishokki olo: tota kieltäkö mä puhun ja Suomeenko mä oon tässä nyt matkalla....? Ne ihmiset oli just tullu suomesta sillä samalla finskin koneella jolla mun oli tarkotus lentää helsinkiin. Menin portille ja matkalla näin jopa pari tuttua. Portilla laitoin kännykän lähimpään pistorasiaan lataukseen ja kerkesin siinä sitten olla semmoset 15 minuuttia ennekö koneeseen nousu alkoi.

Olin viimeinen joka koneeseen nousi ja täytyy kyllä sanoa yksi asia mitä en ikinä uskonu sanovani: mä en tuntenu kuuluvani joukkoon ja kaikki ihmiset näytti todella oudoilta ja kaikki oli enemmän tai vähän hiljaa ja omassa rauhassaan. Juuri tuotahan mä olin suomalaisissa kaivannu, mutta silloin siinä lentokoneessa se oli ehkä hirveintä mitä pystyin kuvittelemaan. Onneksi lentokone oli puoliks tyhjä ja mulla oli kokonaiset kolme penkkiä koko matkan ajaksi. En tiiä olisinko siinä olotilassa halunnu istua jonkun suomalaisen vieressä.

Olin aamulla klo 6.30 helsingissä ja olin tosi väsynyt. Enemmän henkisesti kuin fyysisesti vaikka unikin oli kyllä jäänyt vähälle. Olin taas viimeinen joka koneesta poistui ja lähdin hakemaan laukkuja. Mun laukut tuli melkein ensimmäisinä, koska olin ollut varmaan viimeinen laukkujen jättäjä. Poistuin lentokentältä ja lähdin etsimään parempaa puoliskoa. Siellähän se oli parkkipaikalla odottamassa Pekon kanssa. Pekko huusi mulle hirveesti ja sitten kun se oli tajunnu että "aa se onkin mami" niin se vaan halusi takaisin autoon. Iskä ja äitikin tuli mua moikkaamaan, mutta siitä mentiin sitten mun äidin asunnolle ja mä pääsin nukkumaan.

Siinä oli mun viimeisistä päivistä ja matkasta vähän raporttia. Paljon olisi ollut yksityiskohtiakin enemmän, mutta tässä vaiheessa ne oli jo osa unohtunut, kun kuitenkin oon suomessa kohta kuukauden jo ollu.


Viimeinen kuva demoneista bussilaiturilla

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Ibizalle

Pääsin espanjan kurssin läpi helposti; pisteitä tuli 9,35/10. Kurssi läpi ja nyt on jo neljä opintopistettä kasassa. Enää ei tarvitse herätä ennen seitsemää espanjan tunneille, joten on päässyt useammin lähtemään illanviettoon.

Aurinkoa on tullut otettua aika paljon rannalla ja yhden kerran olen palanut. Eipä tuo aurinko kuitenkaan niiiiiiin polttava ole ollut etteikö yöt olisi tullu nukuttua ihan normaalisti. Korista on tullut pelattua pariin otteeseen ja on se kyllä maittanu pitkän tauon jälkeen. Tänäänkin olisi tarkoitus lähteä pelailemaan poikien kanssa, koska ilmeisesti olen ainoa tyttö joka osaa kyseistä lajia pelata. Sinäänsä se ei haittaa, koska olen parempi kuin monet pojista, tai ainakin jos niinku sääntöjen mukaan pelataan. Polvikin on kestänyt hirmuisen hyvin ja olen yrittänyt kovasti venytellä, ettei mikää paikka nyt sitten vaan revähdä...

Meidän piti viime viikolla lähteä kiertämään Cadiz-Tarifa-Gibraltar reissu, mutta reissu peruuntui vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Noh, rahat saatiin takaisin ja päätettiin lähteä itse kiertämään kyseinen reissu toukokuussa. Ensi viikolla tiistaina lähdetään Ibizalle! Ollaan siellä 30.4.-5.5. Melkein viikon reissu ja luvassa on paljon bileitä, mm. Glow Paint Party, School Party, Foam Party ja Pool Party. Todennäköisesti vaatteet tulee siis kastumaan useaan otteseen, mutta se onkin osa sitä hauskuutta. Itse kun olen kiertänyt kaikki maailman foam partyt kaukaa, niin ajattelin sitten repästä ja osallistua kaikkiin mahdollisiin bileisiin kuuden päivän aikana. Saa nähä minkä näkönen ihminen palaa ens viikon sunnuntaina kotiin. Veikkaisin "elävä kuollut" - lookkia.

Aikani Almeriassa vähenee päivä päivältä ja oikeasti minun piti tulla takaisin jo toukokuussa. Yliopistolla minulla on kuitenkin todella vaikea kurssi sen verran huonossa vaiheessa toukokuussa että päätin pidentää vaihtoaikaani kolmella viikolla. Tulen takaisin Suomeen kesäkuun alussa. Lentolippusekamelskaa en ole vielä selvittänyt, koska finnair ei vastaa mun asiakaspalvelupyyntöön, mutta on tässä vielä vähän aikaa ennen kuin rupean soittelemaan lentolippujen vaihdosta yhtään minnekkään.

Anteeksi muuten tämä mun bloggaustahti. On meinaan ollu vähän tekemistä. Meinaa emmerdaletkin jäädä aina kattomatta ja sitten tällaisena vapaapäivänä katson useamman jakson kerrallaan ja samalla kirjoittelen tänne kuulumisia. Kyllä mä vielä elossa olen. Painottaen tuota sanaa vielä, koska kyllä ua vähän pelottaa tuo Ibiza... Heh heh ( tai jej jej ), hauskaa siitä varmasti tulee.

Bailando salsa con Manolo (profesor de salsa)

Los cuatro demonios!



Opiskelu on RANKKAA!

Tuolla mun pitäisi asua.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Sukulaisia ja synttäreitä

Viime viikonloppuna väsymyksestä huolimatta lähdin yhdeksi yöksi Motriliin tervehtimään setääni ja hänen perhettään. Motriliin menin bussilla ja matka kesti noin kaksi tuntia. Bussissa minulle tuli huono-olo koska kuski ajoi hirmuisen kovaa mutkikkailla teillä. Jos olisin osannut arvata bussikyydin laadun, niin olisin ottanut matkapahoinvointitabletin ennen matkan alkua. Motriliin päästyäni, Josito (enoni) oli vaimonsa Maiten kanssa minua vastassa. Hyppäsimme autoon ja ajoimme heidän asunnolleen. Tunnistin kadun heti kun pääsin sinne, mutta mielestäni paljon oli muuttunut. Taloon sisälle päästyäni kaikki vaikutti kamalan pieneltä, mutta muistin kuitenkin missä esimerkiksi vessat olivat. Viimeisestä motrilin vierailusta on aika paljon aikaa....

Emme tehneet loppupäivästä mitään ihmeellistä. Illalla kävimme tapaksia syömässä ja koska kaikki olivat väsyneitä niin painuimme melko aikaisin nukkumaan. Minä heräsin yöllä kolme kertaa siihen että minulla oli huono-olo ja yhdistin sen vain bussimatkan jälkeiseen mahanmyllerrykseen. Aamulla minun oli tarkoitus lähteä jositon kanssa aamupalalle rannalle, mutta ripsiväriä laittaessani tunsin kuinka huono-olo tuli taas entistä voimakkaampana. Tuntui kuin olisin lähtenyt oksentamaan, kunnes huomasin että naamani oli ihan valkoinen. Valkoisen naaman ja huonon olon yhdistelmä tarkoittaa minulla pyösrtymistä, ja koska sen onneksi älysin ENNEN kuin pyörryin, niin menin äkkiä istumaan vessan lattialle. Raahauduin takaisin sänkyyn maiten avustamana ja minulle juotettiin sokerivettä. En oikein taaskaan hiffannut että mistä tuommoinen heikko olo oikein tuli, kun edellisenä päivänä olin syönyt ihan normaalisti... Noh, selvisin säikähdyksellä.

Koska olo oli sitten mitä oli, niin nukahdin kahdeksi tunniksi vielä sänkyyn kunnes maite tuli herättämään minua aamupalalle. Loppupäivä meni vetelissä merkeissä, koska minulla ei oikein riittänyt voimia mihinkään. Syötiin marmeladi paahtoleipiä ja vastapuristettua appelsiinimehua. Niin ja tietysti Cola-Caota, jota en ollut itse raaskinut ostaa. Istuimme terassilla melkein koko iltapäivän ennen kuin bussini almeriaan lähtisi. Aurinko oli niin kuuma, että silloin olisi kyllä ollut tosi hyvä rantakeli.




Maanantaina vietimme koko päivän rannalla vaihto-opiskelija porukalla. Olimme vuokranneet bussin viemään meidät vähän kauemmaksi rannalle, ja kyllä se kaunis paikka olikin. Kaikilla oli omat eväät mukana ja nautimme porukalla auringosta. Merivesi oli niin kylmää että meinas varpaat irrota. Ilma ei ollut mitenkään hiostava, koska rannalla tuuli paljon, ja siksi en huomannut jalkapöytieni palavan. Mistään muualta en palanut kuin jalkapöydistä! Aikaisemminkin olen ne polttanut, mutta jostain syystä en ikinä muista laittaa aurinkorasvaa varpaisiin. Se ei niinkuin ole ensimmäisenä mielessä.

Keskiviikkona järjestimme Valentinalle yllätysbileet, koska hän täytti 25v. Kaikenmaailman kepulikonstit me kyllä käytettiin että varmistuttiin valentinan jokaisesta liikkeestä ja siitä että saadaan se muka käymään jossain asioilla ennen kuin vieraat hiippailee meidän kämpälle. Loppujen lopuksi yllätys olikin niin suuri, että valentina melkein rupesi itkemään ilosta, koska säikähti 25 ihmistä pimeässä olohuoneessa. Ja miten sitten tiedän että bileet oli onnistuneet? Noh, tietenkin siten että naapuri tulee valittamaan melusta ja että juuri sillä sekunnilla kun rakennuksessa on hiljaisuus, niin poliisi on oven takana. JES! Eipä se yllätys tietenkään ollut, kun pelkästää 25 ihmisen puhumisesta tulee kova melu, saatika sitten jos ne on vähän juoneet alkoholia, niin desibelit senkun vaan nousee.



Tämä viikonloppu menee todennäköisesti ensiviikon kokeisiin valmistuessa. Luvassa on turistimarkkinoinnin ensimmäinen osakoe, joka on monivalitatesti (LOL!). Ja sitten perjantaina on espanjan kurssin lopullinen koe, josta pääsen kyllä läpi vaikka kirjoittaisin silmät kiinni ja kiinalaisilla aakkosilla.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Pääsiäistä

Pääsiäislomat lähti käyntiin viime viikonlopusta, kun lähdettii bussilla matkaamaan Cordobaan. Oltiin Cordobassa 23-25.3., jonka jälkeen jatkettiin Sevillaan ja siellä oltiin sitten 27.3. asti.

Bussimatkat meni yllättävän nopeasti, kun oli hyvää seuraa ja omaa musiikkia kännykässä. Cordobassa oltiin lauantaina vasta kymmeneltä illalla ja ilma oli aika surkea. Vettä ripsutti ja ilma oli kylmä. Kysyin taxikuskiltamme, josko luvassa olisi samanlaista säätä loppuviikolle ja taxikuski oli juurikin sitä mieltä. Noh, sunnuntaina vettä ripsutteli pieninä kuuroina ja eipä niitä oikein voinu edes kutsua sateeksi, jos asuu Suomessa. Sateenvarjot oli laukussa kaikilla mukana niin että aina kun ripsautti vettä niin sateenvarjot kaivettiin esiin. Ilma oli loppujen lopuksi enemmän aurinkoinen kuin sateinen joten se siitä.

Kävimme Cordobassa katsomassa kaikki tärkeimmät turistinähtävyydet, kuten iso "kuninkaallinen" puutarha. Paikka oli hieno ja kuvia tuli otettua paljon. Sunnuntaina illalla huomasimme ihmisten kokoontuvat katujen reunoille, joten jäimme odottamaan jotain mitä paikallisetkin odottivat, pääsiäiskulkuetta, jossa töttöröpäät kulkee suitsukkeen hajussa ja kantavat jeesuksia ja neitsyt marioita. Kulkue oli aika vaikuttava kaikkine soittajineen, vaikka Cordoban kulkueet eivät sitten loppujen lopuksi vetäneet vertoja Sevillan kulkueille.

Sevillassa käveltiin hurrrrrjan paljon enemmän verrattuna Cordobaan, koska paikka oli tietenkin paljon isompi ja nähtävyyksiä oli paljon enemmän, mutta myös siksi että osallistuimme kahdelle hostellin järjestämälle ilmaiselle kävelytourille, jossa meille kerrottiin kaikenlaisia tarinoita sevillan historiasta. Opastetut kierrokset olivat parasta mitä reissullamme tapahtui, koska oppaanamme oli nuori kolumbialainen opiskelija, joka oli asunut Sevillassa noin 5 vuotta. Hän kertoi kaikki tarinat hirmuisella innolla ja sai meidät oikeasti kuuntelemaan. Kuuntelimme kaikki jutut juutalaisvainoista espanjan kuninkaisiin asti.


















torstai 21. maaliskuuta 2013

Pennu

Tänään oli hirmuisen lämmin ja kaunis päivä, joten käytiin rannalla istumassa. Liikenteessä oli paljon ihmisiä ja sitä myötä myös koiria. Kaikki mun kaverit täällä aina nauraa mulle, kun oon niin pähkinöissäni kaikista koirista. Tänään näin belgianpaimenkoiria kaksi. Toinen oli groendael ja juoksi hirmuista vauhtia emäntänsä perässä, joka paineli rullaluistimilla rantabulevardia keskustaan päin. Oli aika upean näköinen uroskoira mustanhulmuavassa turkissaan. Toinen belggari, joka tuli vastaan, sulatti mun sydämen ja pisti mut ikävöimään Pekkoa entistä enemmän. Kyseessä oli malinois pentu, josta mun oli tietenkin otettava kuva. Koiran omistaja ihmetteli kun yleensäkkin tunnistin koko rodun. TOTTAKAI mä tunnistan, sanoin ja kerroin meidän omasta kakkapyllystä, joka odottelee mua Suomessa. <3

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Supra Alsalla Malagaan

Eilinen passireissu Malagaan meni hienosti. Bussi lähti 9.30 Almeriasta ja oli Malagassa 12.45. Olin 13.30 Suomen konsulaatissa, jossa minusta otettiin passikuva, sormenjäljet ja allekirjoitus. Uuden passin pitäisi tulla kahden tai kolmen viikon sisällä. Uusi passi on vain viidelle vuodelle, mikä vähän kirpaisee, kun tietää paljonko siitä joutui nyt maksamaan kun se pitää tehdä pikavauhtia ja sitten lähettää ulkomaille. Noh, aina ei voi voittaa. Konsulaatista pääsin lähtemään vähän ennen kahta ja kävelin reippaasti takaisin bussiaseman läheisyyteen. Kävin mäkkäristä hakemassa kanahampurilaisen ja kipitin bussiasemalle ja nousin suoraan bussiin joka lähti 14.30. Tuntui vähän tyhmältä käydä niin pikaisella visiitillä, varsinkin kun ilma oli niin lämmin, mutta jos olisin lähtenyt myöhempään, olisin joutunut istumaan paluubussissa paljon pidempään. Olin valinnut päivän nopeimmat linjat välille Almeria-Malaga ja molemmat sattuivat olemaan samaan bussiin ja vielä saman kuskin kyydillä.

Paluumatkan bussiin noustessa, kuski kysyi että tulinko Malagaan aamulla. Vastasin että "joo sinun kyydillä". Kuski katsoi mua vähän kieroon ja sitten rupesi nauramaan. Syy miksi halusin kirjoittaa tästä tylsästä bussissa istumispäivästä oli se, että sen lisäksi että olin valinnut nopeimmat linjat, niin olin myös huomaamatta valinnut SupraAlsan bussit molempiin suuntiin mennessä.

SupraAlsa, ah, mä en enää millään muulla haluakkaan mennä... Siis miten hieno bussi! Se veti helposti vertoja Finnairin lentokoneille ja oli mun mielestä vielä hienompi. Bussissa oli ensinnäkin vessa, mikä ei tietenkään ollu mikään luksusbaño, mut yleensäkki se että pääsee kolmen tunnin matkalla pissalle sillon kuin haluaa, niin JEEEEEEE. Olin tarkotuksella jättänyt aamulla juomatta aamukaokaot siinä uskossa, että pissalle ei pysähdytä. Kun huomasin bussin vessan (jonka vieressä istuin) niin join melkein pullollisen vettä, koska bussiasemalle kävelystä oli tullut jano.

Ensimmäinen asia, jonka bussista huomasin, oli se että penkkejä oli paljon vähemmän kuin normaalisti. Penkkejä oli toisella puolella bussia kaksi ja toisella yksi. Pääsin istumaan YKSIN, mikä oli niin nannaa suomalaiselle kuin voi olla. Kukaan ei voinut vahingossakaan tulla mun viereen istumaan. Penkit oli nahkaiset ja hirmuisen modernin näköiset. Jokaisen penkin takana oli tietusti alaslaskettava pöytätaso ja mukiteline. Niinkin yksinkertainen juttu puuttuu monista busseista. Tuolien selkänojaa pystyi laskemaan ja tämän sanon siksi, että vaikka lähes kaikissa busseissa ja lentokoneissa se on mahdollista, niin sitä ei kehtaa oikeasti käyttää koska takana olevan jalat liiskaantuu (kokemusta kärsivänä osapuolena olemisesta löytyy koska en ole hirveän lyhyt) tai pienennät takana olevan istumistilaa huomattavasti. Suprassa selkänojaa pystyi käyttämään, koska minun edessä istuvani iso mies laski tietääkseni omaa tuoliaan niin alas kuin mahdollista ja minun alaslaskupöytäni ei edes heilahtanut, eikä tuolin selkänoja koskenut polviani. Siellä sitten istuin monttu auki ja olin ihan ihmeissäni siitä, että "eiks tuon selkänojan laskeminen tosiaan vaikkuttanut muhun mitenkään?!"

Tuoleissa oli myös tuollaiset jalkanojat tai tuollaiset mitkä tuossa kuvassa näkyy. Sen älysin vasta takaisin tulo matkalla, mutta sekin oli kyllä semmoista pientä luksusta, että tuli suomalainen matkustaja hirmuisen onnelliseksi pitkine jalkoineen. Istuinpaikoille kuului luonnollisestikkin lukuvalot ja ilmastointi. Ja käsinojat! Molemmilla puolilla tuolia! Wuhuu! Katsoin myös että kahdestaan istuvilla matkustajilla molemmilla oli omat käsinojat, eikä keskimmäistä tarvinnut siis jakaa niinkuin yleensä esimerkiksi lentokoneessa. Kaikki varmaan tietää sen tunteen, kun lentokoneessa yrittää laittaa kyynerpäätään käsinojalle ja sitten, "oho, anteeks, pidä sinä vaan kättäs siinä", ja sitten ajattelet mielessäsi että ""ei se haittaa"". Tuollaisia pieniä asioita, jotka tulee huomatuksi.

Kun kuljettaja tarkisti lippuni ennen bussiin nousua ja mainitsi minulle, että "ota tuosta vesipullo matkalle", MIKÄ VESIPULLO, ILMAINEN VAI?!?!? Tietenkin olin ottanut kämpiltä mukaan oman vesipullon, mutta tosiaan, kaikki matkustajat saivat ottaa bussin kylmälaukusta paperipussukan, jossa oli kylmää vettä, pieni pussi suolapähkinöitä ja kaksi palmitoskeksiä SEKÄ vielä semmoiset halvat kuulokkeet musiikin kuunteluun. Kyllä oli niin supraa että huhhuh. Minä sain tietenkin kaksi pussia, koska tulin samalla bussilla myös takaisin ja nauroin bussikuskille, että "tän pussukan takia halusin reissata saman päivän aikana kolmen tunnin bussireissun suuntaansa". Sen vielä sanon että vaikka bussimatka kesti reilun kolme tuntia suuntaansa, niin matkahan meni luonnollisesti hirveän nopeasti, koska bussissa näytettiin alaslasku tv:stä elokuvaa. Meno ja paluu suuntaan eri elokuvat, tietenkin!! Menomatkalla katsoin X-Men Originsin ja paluumatkalla Ice Age 4:sen. Eli jos joku ei nyt ymmärtänyt niin Alsan Supra bussit on aika övereitä busseja.